NokVi

Budjettipuheenvuoro 2015

Blogi – 7. joulukuuta 2015 klo 12.12 – kirjoittanut Nokian Vihreät

Vihreiden muutosesitykset liittyvät pääsääntöisesti lapsiin ja nuoriin, hieman vanhuksiin ja elinkeninotoimintaan. Emme esitä vain lisäyksiä budjettiin, vaan olemme löytäneet myös vaihtoehtoisia säästökohteita.


Puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet.

 

Kuntatalouden tila on tänäkin vuonna haastava, eikä helpotusta näy lähivuosinakaan. Käytännössä kaikissa kunnissa uudistutaan voimakkaasti ja kehitetään uusia toimintamalleja. Uusiutumisessa on omat mahdollisuutensa, mutta myös vaaransa. Tämän vuoden talousarvioesityksessä monet näistä vaaroista liittyvät ihmisten hyvinvointiin.

 

Vihreät ovat tyytyväisiä siitä, että vuoden 2014 kh-käsittelyssä Leo Lähteen esittämä lisäys keskustan kehittämissuunnitelmatyön aloittamisesta sai tämän vuoden budjettiin 150 000 euron määrärahan, ja että keskustan tulevaisuutta suuntaava kutsukilpailu toteutettiin.

Nyt kun kilpailut on pidetty, on aika ryhtyä rohkeasti toimeen.

Vaikka päätetty määräraha ja kilpailun tarpeellisuus sai vuoden mittaan valtuustossa muutaman epäilevän ja arvostelevan kommentin, vihreät edellyttävät, että päämäärätietoisesti ryhdytään neuvottelu- ja kaavoitusprosessiin maanomistajien kanssa keskustan suunnitelmalliseksi kehittämiseksi. Vihreiden mielestä luontevinta on kaavoitustyön aloittaminen Poutuntien aravakorttelialueelta.

Talousarvioesityksen säästöistä monet kohdistuvat lapsiin ja nuoriin, vaikka tutkitusti säästöt tulisivatkin kalliiksi pitkällä tähtäimellä. OECD:n mukaan yhden euron panostus varhaiskasvatukseen tuottaa yhteiskunnalle seitsemän euron hyödyn. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen asettaa lapset eriarvoiseen asemaan myös ryhmäkokojen osalta: kokopäiväisessä päivähoidossa yhtä ohjaajaa kohden ryhmässä saa olla kahdeksan lasta, kun osapäiväisessä päivähoidossa vastaava luku on 13.

Tässä on kysymyksessä nimenomaan lapsen oikeus, ei vanhempien. Oikeuden rajaamista kannattavat vetoavat siihen, että sosiaalisin perustein päivähoitoa on saatavissa jatkossakin. Johtaako tämä samanlaiseen tilanteeseen kuin kotihoidon tuen kohdalla? Emme voi ajautua tilanteeseen, jossa määrärahojen loputtua lapsi ei pääsekään päivähoitoon.

Vihreät eivät hyväksy subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamista nykytilanteesta, eivät myöskään yli 3-vuotiaiden ryhmien suhdeluvun muutosta nykyisestä 1:8:aan. Tämän johdosta esitämme s.75 otsikon Toiminta 2016 alla olevan kahden ensimmäisen kappaleen poistamista ja s.74 tavoitelaatikon kohdan Rohkea uudistuminen poistamista kokonaisuudessaan

Vihreät katsovat, että ohjaajien työpanoksen vähentäminen perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa esitetyssä laajuudessa vaarantaa lasten mahdollisuuksia saada laadukasta ja turvallista kasvatusta sekä opetusta. Ymmärrämme talouteen ja toiminnan tehostamiseen kohdistetut vaatimukset, mutta koska keskeneräisten yt-menettelyjen johdosta on mahdotonta saada käsitystä ohjaajien vähennyshankkeiden laajuudesta ja vaikuttavuudesta, vihreät esittävät että ohjaajiin kohdistetut vähennyshankkeet puolitetaan.

Erkkilän ja Sillanpään valtuutetuille välittämien viestien mukaan perusopetukseen on kohdistettu 190 000, iltapäivätoimintaan 100 000 ja varhaiskasvatukseen 172 000 euron säästö ohjaajien palkkioissa. Esitämme näiden summien puolittamista eli suunnitellun 462 000 euron sijaan säästösumma olisi 231 000 euroa.

Vihreät eivät hyväksy uuden hoivarakennuksen pitkäaikaispaikkojen toteuttamista ostopalveluna, vaan edellytämme kaikkien 60 paikan tuottamista kaupungin omana toimintana. Sote-ratkaisun toteuttamisvuosi 2019 tulee liian nopeasti ajatellen rakennuksen valmistumisen mahdollista venymistä, kilpailutuksen järjestämistä ensi vuonna sekä oman toiminnan henkilöstömuutosten toteuttamista ulkoistamistilanteessa. Soteen siirtymisen aattoaikana on selkeintä toteuttaa palvelut omana tuotantona nykyiseen tapaan.

Esitämme, että s. 64 poistetaan viidennestä kappaleesta teksti alkaen kohdasta “Uuden rakennuksen pitkäaikaisen hoivan paikat (60) toteutettaisiin ostopalveluna…”, kappaleen loppuun jätetään lause “Vuonna 2017 perustetaan vanhuspalvelukoordinaattorin tehtävä.”

Tässä vaiheessa täytyy todeta, että nykyisellään talousarviokirja ei tarjoa valtuutetuille riittävästi työkaluja talousarvioon liittyvän päätöksenteon tueksi. Erityisesti henkilötyövuosiin liittyvien lukujen puuttuminen ja muutokset verrattuna aikaisempiin vuosiin hankaloittavat päätöksentekoa merkittävästi. On erittäin vaikea keksiä kehittämiskohteita, jos jokaisen toiminnon osalta täytyy erikseen kysyä kustannukset.

Edellä olevien ehdotusten rahoittamiseksi esitämme seuraavia toimia:

Tredealle maksetaan vuosittain 230000e. Kaupungin saaman hyöty ei kuitenkaan kohtaa tehdyn panostuksen kanssa. Saadut lisäresurssit voimme käyttää joko esitettyjen lasten palveluiden turvaamiseen tai kaupunkikehityspalveluiden ja Verte Oy:n kautta niin Kyynijärven bio- ja kiertotalousalueen kuin 3kulman cleantech-alueen kehittämiseen. Seudulliseen markkinointiin tulee etsiä uusia toimivampia konsepteja.

Esitämme s.45 Elinkeinopalveluiden alle viimeiseksi kappaleeksi lisäystä: ”Nokia käynnistää  vuoden 2016 aikana Tredea Oy:n sopimuskuntien kanssa neuvottelut kaupungin irrottautumisesta osakeyhtiöstä.”

Koulukuljetuksen kustannukset ovat nousseet lyhyessä ajassa sadoilla tuhansilla logistiikkainsinöörin työpanoksesta huolimatta. Esitämme Sivistyspalveluiden ja Opetuksen alle s.72 kohtaan Toiminta 2016 uutta kappaletta: “Käynnistetään keväällä 2016 koulukuljetusten uudelleenorganisointihanke, jossa kartoitetaan joukkoliikenteen käytön kehittämisen, lukujärjestystysmuutosten ja logististen muutosten mahdollisuudet koulukuljetuskustannusten säästöjen aikaansaamiseksi.” Lisätään tavoitelaatikkoon kohtaan Rohkea uudistuminen / Palvelutuotannon uusien ja vaihtoehtoisten tapojen aktiivinen pohdinta: koulukuljetusjärjestelmän uudistaminen, aikajänteelle Q1-Q4.

Hanke rahoitetaan koulukuljetuksiin varatusta rahasta ja sen tulosten tulee olla käytettävissä vuoden 2016 syksyllä.

Vaikka muutosten luonne on sellainen, että ne pitkällä tähtäimellä säästävät rahaa, tulee osa esityksistämme rahoittaa lainarahalla.

Lopuksi haluan toivottaa kaikille politiikka- ja yhdistystoimintavapaata joulunaikaa.

Kommentteja ei voi tällä hetkellä kirjoittaa, mutta voit lähettää seurantailmoituksen (trackback) omalta sivustoltasi.

Vihreät - De Gröna

Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä
Log in