Aloite: Terveyskioski Nokialle

Valtuutettu Anitta Forssén ja 31 muuta valtuutettua / varavaltuutettua ovat allekirjoittaneet valtuustoaloitteen terveyskioskista Nokialle, joka on käsitelty kaupunginvaltuuston kokouksessa 9.12.2013 ja lähetetty kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

Nokian kaupungin taloussuunnitelmasta: Terveydenhuoltolain laajennettua kiireettömän hoitopaikan valinta tulee voimaan vuoden 2014 alusta, jolloin myös muista kunnista voidaan hakeutua hoitoon Nokian terveyskeskukseen. Silloin terveyskeskuksen pitää pystyä hoitamaan kaikki sinne hoitoon haluavat potilaat.

Suomessa toimii n. 30 kunnassa terveyskioski, joka on perusterveydenhuoltoon kuuluva, matalan kynnyksen, hoitajatason palvelupiste, joka tuottaa palveluja asiakaslähtöisesti. Sen palveluihin kuuluu mm. terveysneuvonta, vastaanottotoiminta kuten: verenpaineen ja verensokerin mittaukset, ompeleiden poistot, rokotukset, lääkeinjektiot korvahuuhtelut jne. Tampereen yliopiston tutkimusten mukaan terveyskioskit ovat vähentäneet huomattavasti terveyskeskuskäyntejä. Sitran tutkimusten mukaan terveyskioskien vaikuttavuus myös tautitapausten ja terveysriskien löytymiseen on ollut huomattava. Monelta jää menemättä terveyskeskukseen tutkittavaksi “pienten vaivojen vuoksi”, jolloin ennalta ehkäisevä terveydenhuolto ei heitä tavoita, sen seurauksena on vääjäämättä erikoissairaanhoidon tarpeen lisääntyminen.

Terveyskioski voi tukea avohoidon palveluita mahdollistamalla hoidon tarpeen arvioinnin ja hoidon koordinoinnin, joka vähentää myös tarvetta raskaisiin palveluihin Ylöjärvellä terveyskioski on toiminut hyvällä menestyksellä, sen suurin kustannus on henkilöstökulut n.60 %. Nokialla henkilöstön kuluja voisi minimoida ohjaamalla esim. tuki ja liikuntaelinten sairauksista sairauseläkkeelle siirtymässä olevia hoitajia, kevennettyyn työhön terveyskioskiin, näin voitaisiin välttyä joiltain osin varhe-maksuilta.

Vihreä valtuustoryhmä esittää, että edellä mainitun terveyskioskin toiminnan mahdollisuus osana perusterveydenhuoltoa tutkittaisiin.